Aluepäällikkö auttaa myyjiä menestymään

Pitkän uran JYSKillä tehnyt Riitta Laasonen on nähnyt vähittäiskaupan alaa laajalti ja kokenut monia muutoksia vuosien saatossa. Yli 20 vuotta sitten JYSKissä Joensuun myymäläpäällikkönä aloittanut Riitta kiittelee työnantajaansa, joka on antanut hänelle mahdollisuuksia kehittyä ja oppia uutta vuosien saatossa. Nykyisin hän työskentelee Itä-Suomen aluepäällikkönä, toimien kahdeksan JYSK-myymälän henkilökunnan apuna ja tukena. Ison kiitoksen Riitta antaa omalle tiimilleen.

On upeita persoonia ja eri-ikäisiä, osaavia tekijöitä. Teemme tätä työtä täydellä sydämellä, josta saamme olla aidosti ylpeitä. Kannustan omalla esimerkilläni olemaan rento ja iloinen asiakaspalvelussa sekä näyttämään mallia, miten myyntityössä asiakasta kuunnellaan ja perustellaan hyödyt.

– Arvostan JYSKissä sitä, että olen saanut vapaat kädet tehdä työtäni ja osaamistani arvostetaan. Vaikka työtä on paljon, on ilo työskennellä menestyvässä yrityksessä, joka panostaa työntekijöiden kouluttamiseen ja myymälöiden kehittämiseen, iloitsee yli 20 vuotta JYSKissä työskennellyt Riitta.

Vapaa-aikanaan Riitta käy konserteissa, lenkkeillee, hiihtää tai rullaluistelee.  Lapsenlapsi Juho 1,7 v on todella suuressa roolissa Riitan vapaa-ajalla. Mutta myös työ on Riitalle omanlaisensa intohimo ja elämäntapa.  

{"items":{"6e3a519f-2d81-4ff4-aef7-8b352627bf7f":{"0":{"x":"0","y":"16","width":"12","height":"7"},"1":{"x":"0","y":"6","width":"6","height":"10"},"2":{"x":"6","y":"6","width":"6","height":"10"},"3":{"x":"0","y":"0","width":"12","height":"6"}}},"settings":{"6e3a519f-2d81-4ff4-aef7-8b352627bf7f":{"always_show_resize_handle":false,"float":false,"cell_height":50,"height":0,"vertical_margin":0,"width":12,"field_id":"6e3a519f-2d81-4ff4-aef7-8b352627bf7f","cellHeight":50,"verticalMargin":0,"alwaysShowResizeHandle":false,"itemClass":"grid-stack-item","placeholderClass":"grid-stack-placeholder","placeholderText":"","handle":".grid-stack-item-content","handleClass":null,"auto":true,"minWidth":768,"staticGrid":false,"_class":"grid-stack-instance-2067","animate":false,"resizable":{"autoHide":true,"handles":"se"},"draggable":{"handle":".grid-stack-item-content","scroll":false,"appendTo":"body"},"disableDrag":false,"disableResize":false,"rtl":false,"removable":false,"removableOptions":{"accept":".grid-stack-item"},"removeTimeout":2000,"verticalMarginUnit":"px","cellHeightUnit":"px","disableOneColumnMode":false,"oneColumnModeClass":"grid-stack-one-column-mode","isNested":false}}}