Monen ura alkaa harjoittelusta
– Nenä kirjassa istuminen koulun penkillä ei ole ollut koskaan mun juttu. Olen halunnut suoraan työelämään. Sosiaalisena ihmisenä olen nauttinut asiakastyöskentelystä, kertoo Leevi.
”Olen tullut paljon itsevarmemmaksi sekä työssä että sen ulkopuolella. JYSK ei ollut lainkaan sitä mitä kuvittelin. Ajattelin, että menen vain hyllyttämään tavaraa ja tienaamaan vähän rahaa. Todellisuudessa sain motivointia, vastuuta, uusia taitoja ja lukemattomia tapoja kehittää itseäni. Eikä siinä mennyt edes kauaa.”
Tärkeä osa Leevin matkaa on ollut työyhteisön tuki.
”Pääsin heti hyvin mukaan porukkaan, vaikka olin nuori. Aloitin Porin JYSKissä, jossa työntekijät ottivat minut hienosti vastaan, opastivat ja auttoivat. Sama jatkui, kun siirryin Helsinkiin Rediin apulaismyymäläpäällikön tehtäviin. Olen aina saanut tukea – ja vaikka välillä mokaisi, maailma ei ole koskaan kaatunut. Niistä on aina opittu.”
Määrätietoinen eteneminen uralla
Leevin ura JYSKissä eteni v. 2025 määrätietoisesti vuorovastaavan roolista Talent-ohjelmaan, jossa hän kehitti itseluottamustaan ja vahvisti esihenkilötaitojaan. Seuraava askel vei myymäläpäällikköharjoittelijakoulutukseen, jossa Leevi on päässyt syventymään esihenkilötyöhön ja myymälän kokonaisvaltaiseen johtamiseen. Seuraava tavoite on selkeä: edetä myymäläpäälliköksi.
Parasta on ollut myyntitaktikoiden oppiminen
Leevi antaa kiitosta kollegoilleen siitä, miten kattavasti hänelle on opetettu myyntityöskentelyä.
– Parasta on, kun JYSKillä pääsee oikeasti tekemään myyntityötä ja oppimaan erilaisia myyntitekniikoita. Työ ei ole pelkästään sitä perinteistä kassatoimintaa, jossa vedetään viivakoodia.
Myyntityössä kuuntelu on tärkeää
– Asiakasta on kuunneltava ja mukauduttava sen juttuun. On osattava lukea asiakasta, ymmärtää millä mielellä se on ja mentävä mukaan sen juttuun. Näin saa selville mitkä sen tarpeet ovat ja miten sille kannattaa puhua, kertoo Leevi myyntitaktiikastaan.
– On tärkeää ymmärtää, mistä vakuuttava asiakaskokemus rakentuu ja miten pystyt omalla panoksellasi vaikuttamaan siihen. Myynnissä on tärkeää hallita myyntiprosesseja sekä suunnitella ja seurata omaa myyntityötä.
Kiinnostuitko? Hae meille!
Haemme aina uusia sitoutuneita kollegoita työskentelemään kanssamme.
Hae meille saavuttaaksesi niin ammatilliset, kuin henkilökohtaisetkin tavoitteesi.
AVOIMET TYÖPAIKAT
{"items":{"6e3a519f-2d81-4ff4-aef7-8b352627bf7f":[{"x":"0","y":"36","width":"12","height":"7"},{"x":"0","y":"16","width":"6","height":"10"},{"x":"6","y":"26","width":"6","height":"10"},{"x":"6","y":"16","width":"6","height":"10"},{"x":"0","y":"0","width":"12","height":"6"},{"x":"0","y":"26","width":"6","height":"10"},{"x":"0","y":"6","width":"6","height":"10"},{"x":"6","y":"6","width":"6","height":"10"}]},"settings":{"6e3a519f-2d81-4ff4-aef7-8b352627bf7f":{"always_show_resize_handle":false,"float":false,"cell_height":50,"height":0,"vertical_margin":0,"width":12,"field_id":"6e3a519f-2d81-4ff4-aef7-8b352627bf7f","cellHeight":50,"verticalMargin":0,"alwaysShowResizeHandle":false,"itemClass":"grid-stack-item","placeholderClass":"grid-stack-placeholder","placeholderText":"","handle":".grid-stack-item-content","handleClass":null,"auto":true,"minWidth":768,"staticGrid":false,"_class":"grid-stack-instance-2067","animate":false,"resizable":{"autoHide":true,"handles":"se"},"draggable":{"handle":".grid-stack-item-content","scroll":false,"appendTo":"body"},"disableDrag":false,"disableResize":false,"rtl":false,"removable":false,"removableOptions":{"accept":".grid-stack-item"},"removeTimeout":2000,"verticalMarginUnit":"px","cellHeightUnit":"px","disableOneColumnMode":false,"oneColumnModeClass":"grid-stack-one-column-mode","isNested":false}}}